Veikkausliigassa poikkeuksellinen tilanne – maalivahti pysäytti kaksi rangaistuspotkua alle minuutissa

IFK Mariehamnin maalivahdin Kevin Lundin erinomaiset suoritukset eivät estäneet joukkuetta kärsimästä tappiota. Matti Raivio/AOP

Jalkapallon Veikkausliigassa koettiin maanantaina poikkeuksellinen hetki, kun IFK Mariehamnin ruotsalaismaalivahti Kevin Lund onnistui torjumaan kahdet rangaistuspotkut alle minuutin sisällä.

Ensimmäisen torjunnan Lund teki 41. peliminuutilla, kun hän pysäytti FC Lahden laitapuolustajan Romain Sansin laukauksen maalivahdista katsottuna oikeasta alakulmasta. Juhlat kuitenkin loppuivat lyhyeen, kun tuomari havaitsi Lundin lähteneen maaliviivalta liian aikaisin. Tämän vuoksi rangaistuspotku päätettiin uusittavaksi.

Sansin toisen yrityksen Lund torjui aavistamalla vasemmalle, eikä tätä torjuntaa enää mitätöity.

Huolimatta Lundin pelastuksista Mariehamn hävisi kotiottelunsa 0–2, ja joukkueen tappioputki venyi kahdeksan ottelun mittaiseksi. Vain neljä pistettä koko kaudella kerännyt ahvenanmaalaisryhmä on sarjan viimeisenä kahdeksan pisteen erolla.

Sarjanousija Lahti puolestaan saavutti kolmannen peräkkäisen voittonsa ja nousi sarjataulukossa seitsemänneksi.

jalkapalloYK