Ilona Mononen kommentoi EM-finaalia 2026

Ilona Mononen kommentoi EM-finaalia 2026 1

Ilona Monosen jalat eivät olleet parhaassa vireessä estefinaalissa. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Suurin toivein 3 000 metrin estefinaaliin lähtenyt Ilona Mononen joutui poistumaan yleisurheilun EM-kisojen näyttämöltä pettyneenä.

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Mononen, 22, tippui kärjen kyydistä kahden viimeisen kierroksen aikana ja oli kahdeksas ajalla 9.25,62.

– Pistesija EM-tasolla. Ei se lämmitä, mutta ihan okei, juoksija tiivisti tuntemuksensa.

Monosta povattian mitalitaisteluun, sillä hänellä oli joukon neljänneksi paras aika tältä kaudelta.

Finaalista tuli erikoinen. Rauhallisten avausmetrien jälkeen ensimmäinen kilometri juostiin kovaa, Suomen ennätysvauhtia. Sitten jalka nostettiin kaasulta, kunnes kaksi viimeistä kierrosta painettiin urku auki.

– En näköjään hirveän hyvin (sopeutunut). En osannut varautua tuollaiseen vauhtileikittelyyn. En ainakaan tänään ollut siihen valmis niin kuin olisi pitänyt olla, Mononen sanoi.

Lahden Ahkeran lupaus ei muistanut aiemmin juosseensa yhtä kovaa ensimmäistä kilometriä kilpailussa.

Mononen joutui ottamaan roolia kisan alussa. Kärkikaksikko pääsi yllättäen muilta hieman karkuun. Mononen juoksi heidät kiinni ja veti muun pääjoukon mukanaan.

Sillä saattoi olla iso vaikutus kisan lopun ratkaisuhetkiin.

– Sain heidät kiinni mielestäni suhteellisen kontrolloidulla välikirillä. Luulisin, että se ei kisaa niin sanotusti pilannut tai loppupotkua vienyt.

Suomalainen koki, että oli nimenomaan hänen tehtävänsä juosta kärki kiinni, koska hän oli pääjoukon kärjessä.

– Ajattelin, että jos kukaan muu ei vedä, niin he karkaavat lopullisesti.

Tämän jälkeen näytti vielä hyvältä, mutta lopussa Monoselta ei löytynyt tuttu potkua. Jalat eivät olleet riittävän terävät, hän myönsi.

– Verkka oli tosi hyväntuntuinen ja viime päivinä kroppa on tuntunut tosi hyvältä. Harmi, ettei vire ollut samanlainen kisassa.

Monoselle meinasi käydä kisan lopussa myös haaveri. Vesiesteellä takana tullut juoksija osui häntä kantapäille.

– Pysyin onneksi pystyssä. En tiedä, olisinko jaksanut nousta ylös, jos olisin päätynyt radan pintaan. Oli sen verran happoja jalassa, Mononen sanoi, mutta ei uskonut, että tapaus vaikutti vauhtiin.

Mononen on ilmoitettu myös perjantain 10 000 metrille. Hän ei ollut vielä varma, aikooko siihen osallistua.

Estemestaruuden vei Saksan Gesa Felicitas Krause ajalla 9.12,69. Toinen oli Ranskan Alice Finot (9.14,24) ja kolmas Saksan Olivia Gürth (9.15,33).

Krausen voitto ei ollut yllätys. Kokeneen Finot’n, 35, kesän paras oli vasta 9.26,74, mutta ennätys alle yhdeksän minuutin. Gürth olisi ollut tilastojen perusteella täysin Monosen lyötävissä.

Trending now

  • nepal - Nepal-trendi Yhdysvalloissa: Uutinen.ai kokoaa tuoreimmat uutiset ja ajankohtaisimmat tiedot Nepalista...
Saatat pitää myös näistä