Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS
Birmingham
Näky oli kotikutoinen, kokoon kyhätty ja nukkavieru.
Jos seiväsvalmennus olisi ite-veistospuisto, se olisi näyttänyt tältä.
Olin Oulun GP-kilpailussa 13.8.2025 Raatin stadionilla.
Seiväshyppääjä Wilma Heltelä, silloin vielä sukunimeltään Murto, palasi kilpailemaan loukkaantumismurheidensa jälkeen.
Heltelän hyppyjä videokuvasi valmennustarpeisiin heppu, joka näytti erehdyttävästi funksaksofonistilta. Ehkä siksi, että hän todella oli funksaksofonisti – Heltelän nykyinen aviomies. Päässään hänellä oli lippalakki, jossa luki ”Raatalan humpparalli”.
Mukana oli myös Heltelän manageri Tero Heiska ja keihäslegenda Tero Pitkämäki, joka valmensi Heltelää, vaikkei hän todellakaan ollut seiväshypyn asiantuntija.
Oikeastaan valmentaja oli kokonaan väärä sana.
– Valmentaja on vahva sana. Olen asiantuntija/valmentaja, Pitkämäki sanoi Oulussa.
Heltelältä tuli lisää nimikkeitä.
– Puhutaan mentorista, konsultista tai valmennuksen tuesta.
Kuka tätä laivaa ohjasi?
Katselin revohkaa, eräänlaista yleisurheilun commedia dell’arte -ryhmää ja ajattelin, että tästä Heltelän hommasta ei sitten tule enää yhtään mitään.
Heltelän tulos Oulun illassa oli 445.
Yksi tai kaksi kautta vielä urheilijana ja sitten tekemään podcasteja ja tosi-tv-ohjelmia, mietin ilkeästi.
Vuotta myöhemmin on pakko todeta:
Olin väärässä.
Torstaina, tasan vuotta myöhemmin, Heltelä voitti EM-hopeaa tuloksella 475.
Melkoinen keikaus.
Rehellisyyden nimissä en ollut ainoa, joka oli heittämässä Heltelän has been -laariin.
Harva häneen uskoi.
– Leijona ei nuku huonosti lampaiden mielipiteiden vuoksi, Heltelä kirjoitti Instagramiin 7.7.2026.
Pari päivää aiemmin hän oli tehnyt tuloksen 481 Ateenassa. Tulos oli hänen uransa toiseksi paras. Vain Münchenissä 2022, kun hän voitti EM-kultaa Suomen ennätyksellä 485, hän oli mennyt korkeammalla killuvasta rimasta yli.
Heltelä oli noussut takaisin huipputasolle vastoin monen odotuksia.
Oulun GP:n jälkeen hänen valmennukseensa liittyi Tommi Holttinen, 29, joka alkoi auttaa seivästähteä hypyn teknisessä puolessa.
Heltelän aviomies sai keskittyä saksofoniinsa. Pitkämäki pysyi taustalla henkisenä ja fyysisenä apurina, ja Heiska manageroi stetsonissaan.
Tällä epäortodoksisella poppoolla Heltelä nousi takaisin Euroopan kärkeen.
Kaikkein tärkeintä oli se, että hän oli jälleen kokonaisvaltaisesti terve.
Menestyksen nälkäänsä ja seiväshypyn iloaan hän ei kadottanut.
Suomalaisten urheilijoiden viimeaikaiset nousut loukkaantumisten alhosta takaisin ennätyskuntoon haastavat piintyneitä näkemyksiä siitä, miten yleisurheilua pitäisi tehdä.
Huipulle ei nousta vain ryppyotsaisuudella, autoritäärisellä valmennuksella ja armottomalla itseruoskinnalla.
On muitakin teitä huipulle.
Urheilijoiden vahva itsetuntemus ja henkinen tasapaino ovat alkaneet korostua hyvien tulosten takana.
Heltelän esimerkki osoittaa, että lopulta paras urheilija on hyvinvoiva ja onnellinen urheilija.
