Silja Kosonen: Ruokavalio uusiksi

Kisa-alueen hinnat ovat härskejä. Video: IS

Birmingham

Moukarinheiton Euroopan mestarin Silja Kososen valmentaja Jani Pihkanen oli onnensa kukkuloilla kultaisen moukarifinaalin jälkeen.

Pihkanen on valmentanut Kososta vuodesta 2018 lähtien. 15-vuotiaana Kosonen oli junioritähti, nyt aikuisten arvokisavoittaja.

– Kaksi viikkoa olen nyt jännittänyt, mikä Siljan kunto on. Kyllä tämä on älytön juttu, että saatiin kerrankin huippukunto finaaliin.

Pihkanen ja Kosonen muuttivat harjoittelun rytmitystä täksi kaudeksi. Kisailua vähennettiin ja tähtäin oli tiukasti siinä, että urheilija on kesän parhaassa iskussa elokuussa.

Keskiviikon finaali alkoi Kososelta takkuillen, kun ensimmäinen heitto osui moukarihäkkiin ja jäi alle 70 metrin.

– Silja lähti yrittämään liikaa. Onneksi hän sai rentouduttua ja tekniikkaa kuntoon tokasta heitosta eteenpäin.

Kososen heitti mestaruuden ratkaisseen kaaren 74,97 juuri toisella kierroksella. Sarjan paras 76,28 syntyi kolmannella.

– Viimeinen kierros oli varmasti jännittävin. On kovia urheilijoita, niin sieltä voi tulla mitä vain, Pihkanen kertaa.

Silja Kosonen poseerasi mitalin kanssa. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Kosonen puhui viime viikonloppuna, kuinka hän tuntee itsensä aiempaa enemmän urheilijaksi. Osasyynsä siinä on uudella nopeusvalmentajalla Mika Vakkurilla, jonka johdolla Kosonen on monipuolistanut fyysisiä kykyjään.

Pihkaselta kysyttiin, mitä Kosonen tarkoitti asialla.

– Varmasti yleisellä tasolla. Hänellä on nykyään vähän laajemmin osaamista nykyään – ei pelkästään lajitekniikkaa tai voimaa.

Moukarisankari on myös muokannut ruokavaliotaan.

– Ei ole tarkasti katsottu kaloreita, mutta Silja on vähentänyt herkkuja ja panostanut ruuan laatuun, Pihkanen sanoo.

Silja Kosonen ja Jani Pihkanen ovat tehneet pitkään yhteistyötä. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Hopealle heitti Italian Sara Fantini ja kolmas oli Norjan Beatrice Nedberge Llano. Selkävaivoista kärsinyt Krista Tervo oli 11:s.

Trending now

  • nepal - Nepal-trendi Yhdysvalloissa: Uutinen.ai kokoaa tuoreimmat uutiset ja ajankohtaisimmat tiedot Nepalista...
BirminghamNorjaSilja KosonenYKYle