Yleisurheilun EM-kisat: Raju sääkäänne
Euroopan mestari Silja Kosonen palasi yömyöhään stadionille. Video: IS
Birmingham
Yleisurheilun EM-kisakaupunki Birmingham kärvistelee torstaina järkyttävässä helteessä.
Lämpötila nousi jo keskiviikkona yli 30 asteeseen, mutta torstaina tilanne paheni niin paljon, että Britannian kansallinen sääpalvelu Met Office antoi West Midlandsin alueelle äärimmäisen kuumuuden säävaroituksen.
Lämpötilan varoitetaan nousevan torstaina jopa 37–38 celsiusasteeseen.
– Tämä voi aiheuttaa haittoja liikenteelle, infrastruktuurille ja terveydelle, Met Officen sivuilla todetaan.

Urheilijat vilvoittelivat torstaiaamuna päivänvarjojen alla. Kuva: Tolga Akmen / EPA

Apuna oli myös kylmiä pyyhkeitä. Kuva: Tolga Akmen / EPA
Rajut olosuhteet näkyivät jo aamukilpailuissa Alexander-stadionilla, vaikka päivän mittaan lämpötilan ennustetaan nousevan entisestään.
Virolainen Henri Sai kertoi vaikeuksistaan ennen 200 metrin alkuerää. Hän eteni jatkoon ajalla 20,73.
– Radalla oli erittäin kuuma. Tilannetta pahensi se, että me jouduimme varaslähdön vuoksi odottamaan, että pääsimme matkaan. Minua alkoi pyörryttää, Sai sanoi.
Järjestäjät saivat virolaisjuoksijalta kehut.
– Calling-huoneessa kaikki oli kuitenkin järjestetty hyvin viilennyksen ja nesteen suhteen.
Kuumuus jatkuu ennusteiden mukaan iltaan saakka. Lämpötila on pitkälti yli 30 asteessa vielä Wilma Heltelän seiväsfinaalin ja Ilona Monosen 3 000 metrin estefinaalin aikana.
Alkuviikosta elohopea pysyi vain reilussa 20 asteessa.