Kenialainen huippumaratonjuoksija Ronald Korir dopingepäilyn kohteena

Kenialainen huippumaratonjuoksija Ronald Korir dopingepäilyn kohteena 1

Ronald Korir juoksi neljänneksi Hampurin maratonilla huhtikuussa 2024. Kuva: Imago sport / AOP

Kenialainen maratoonari Ronald Korir, 35, on asetettu väliaikaiseen toimintakieltoon dopingepäilyn vuoksi.

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Asia käy ilmi Kansainvälisen yleisurheiluliiton itsenäisen antidopingelimen (AIU) tiedotteesta.

AIU:n mukaan dopingepäily perustuu Koririn biologisessa passissa havaittuihin poikkeamiin.

Biologinen passi on vuonna 2009 käyttöön otettu järjestelmä, jossa seurataan urheilijan biologisia muuttujia pitkällä aikavälillä. Merkittävät poikkeamat voivat viitata esimerkiksi veridopingiin.

Koririn uran kovin saavutus on neljäs sija Berliinin maratonilla vuonna 2023. Hän juoksi kilpailussa ennätyksensä 2.04.22.

Kenialainen on kärsinyt viime vuosina lukuisista dopingrikkomuksista. Athletics Illustratedin mukaan arviolta 500 kenialaisurheilijaa on yhdistetty dopingepäilyihin ja -rikkomuksiin vuodesta 2012 lähtien.

Kenia isännöi vuoden 2029 yleisurheilun MM-kisoja pääkaupungissaan Nairobissa. Kyseessä ovat historian ensimmäiset Afrikassa järjestettävät yleisurheilun MM-kisat.

Trending now

  • nepal - Nepal-trendi Yhdysvalloissa: Uutinen.ai kokoaa tuoreimmat uutiset ja ajankohtaisimmat tiedot Nepalista...
Saatat pitää myös näistä