Fingridin tulos parani vuoden alussa – liikevaihtoa kasvatti lisääntynyt sähkönkulutus

Kantaverkkoyhtiön liikevaihto kasvoi alkuvuonna muun muassa korkeasta sähkönkulutuksesta johtuen. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Fingrid-konsernin liikevaihto ja liiketulos kasvoivat vuoden ensimmäisellä puoliskolla edellisvuodesta.
Kantaverkkoyhtiön liikevaihto nousi tammi-kesäkuussa 20 prosenttia noin 690 miljoonaan euroon aiempaa suuremman sähkönkulutuksen, kantaverkkohinnoittelun ja tasesähkön hinnan myötä.
Suomessa sähkönkulutus tammi-kesäkuussa kasvoi 6,3 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Kulutusta lisäsi erityisesti alkuvuoden kylmä sää.
Tuloksessa nähtiin 36 prosentin parannus 107 miljoonasta eurosta 146 miljoonaan.
Yhtiön bruttoinvestoinnit laskivat hieman vertailukaudesta ja olivat noin 200 miljoonaa euroa.
Toimitusjohtaja Asta Sihvonen-Punkka toteaa tiedotteessa, että kysyntä uusille liitynnöille sähköverkkoon on pysynyt erittäin vahvana. Kulutusnäkymiä tukevat erityisesti datakeskus- ja sähkökattilahankkeet.
Fingrid solmi noin 50 uutta liittymissopimusta viimeisen 12 kuukauden aikana. Sopimuksista noin kolmannes liittyi datakeskuksiin.
Fingrid odottaa edelleen, että konsernin tämän vuoden liiketulos kasvaa merkittävästi edellisvuoden tasosta.