OP Pohjola arvioi Suomen talouskasvuksi kaksi prosenttia.

OP Pohjola arvioi Suomen talouskasvuksi kaksi prosenttia. 1

OP Pohjolan mukaan Suomen taloudella on mahdollisuudet hyvään kasvuvauhtiin, mikäli geopoliittinen tilanne rauhoittuu. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Työttömyysaste pysyy kuitenkin korkeana vielä ensi vuonna.

kasvaa kaksi prosenttia sekä tänä että ensi vuonna, arvioi OP Pohjola.

OP Pohjolan mukaan Suomen taloudella on mahdollisuudet hyvään kasvuvauhtiin, kunhan geopoliittinen tilanne rauhoittuu. Lähi-idän konflikti ei kuitenkaan ole heikentänyt talouskehitystä pelätyllä tavalla, vaikka inflaatio on sodan seurauksena noussut.

–  voi vahvistua odotettua enemmän, jos geopoliittiset riskit vähenevät, toteaa OP Pohjolan pääekonomisti Reijo Heiskanen tiedotteessa.

Toisaalta talous voi myös palata vähäiseen kasvuun, jos ennakkotiedot osoittautuvat liian myönteisiksi ja epävarmuus jatkuu suurena, hän lisää.

Euroalueen inflaatio kiihtyi keväällä energian hintojen nousun vuoksi. Ensi vuoden aikana inflaation odotetaan palaavan parin prosentin tavoitteen läheisyyteen. On kuitenkin todennäköistä, että Euroopan keskuspankki nostaa ohjauskorkoaan syksyllä.

OP Pohjola ennustaa myönteistä kehitystä myös työmarkkinoille, sillä ne elpyvät viiveellä talouden piristyessä. Työttömyysaste pysyy kuitenkin korkeana vielä ensi vuonna.

Saatat pitää myös näistä