Caraballedassa La Guairan alueella järistystuhot ovat merkittäviä. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Venezuelassa tapahtuneissa maanjäristyksissä on romahtanut kuluneen viikon aikana yli 770 rakennusta, kertoi maan parlamentin puhemies Jorge Rodriguez sunnuntai-iltana Suomen aikaa.
Näistä lähes 190 rakennusta on tuhoutunut täysin.
Rodriguez ilmoitti myös, että maanjäristyksissä on vahvistettu 1 450 ihmisen menehtyneen. Tämä luku on noussut lauantaista parillakymmenellä.
Venezuelaa ravisteli keskiviikkoiltana paikallista aikaa kaksi peräkkäistä voimakasta maanjäristystä.
YK on arvioinut, että noin 50 000 ihmistä on kadoksissa. Kolmen vuorokauden aikaraja, jonka aikana on vielä mahdollista pelastaa eloonjääneitä, on jo umpeutunut. 72 tunnin jälkeen pelastusyritykset muuttuvat yleensä ruumiiden etsimiseksi raunioista.
Ensimmäinen Suomen Punaisen Ristin (SPR) avustustyöntekijä suuntaa maanantaina maanjäristystuhoista kärsivään Venezuelaan. SPR:n kansainvälisen avun tuki- ja koordinaatioyksikön päällikön Toni Jokisen mukaan kyseessä on lääkäri.
Avustustyöntekijä lähtee Venezuelaan osana kansainvälistä tiimiä, jonka tehtävänä on arvioida terveydenhuollon kapasiteettia.
Jokisen mukaan SPR:llä on valmius lähettää Venezuelaan myös lisää avustustyöntekijöitä. Venezuelaan lähtevästä avustustyöntekijästä uutisoi aiemmin Yle.