Nasima Razmyar: ”Äärimmäisen kuvottavaa”
Sdp:n kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Nasima Razmyar kertoo, ettei ole saanut perussuomalaisilta anteeksipyyntöjä kansanedustaja Mauri Peltokankaan (ps) puheista.
– Peltokangas ei ole vissiin edes tiedostanut, että on minusta kirjoittanut, joten ei hän osaa olla minuun yhteydessä, Razmyar piikittelee.
Hän viittaa siihen, että Peltokangas sanoi Iltalehdelle, ettei tarkoittanut ketään yksittäistä kansanedustajaa kirjoittaessaan Facebookissa, että Sdp yrittää hoitaa Suomeen ”afkaani-muslimin” sisä- tai ulkoministeriksi. Razmyar on eduskunnan ainoa afgaanitaustainen kansanedustaja.
– Voihan sitä leikkiä tyhmää. Tyhmyys ja kaiken maailman asiat tiivistyvät nyt yhteen tapaukseen, Razmyar kommentoi sitä, että Peltokangas kiisti tarkoittaneensa juuri häntä kirjoituksessaan.
Razmyar on saanut tsemppiviestejä monilta kokoomuslaisilta, jotka ovat tulkinneet kirjoituksen ”umpirasistiseksi”. Hän sanoo, että perussuomalaisten ulostulot taas osoittavat jälleen sen, miten puolueessa suhtaudutaan rasismiin.
Rkp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson kuvaili Peltokankaan kirjoituksia IS:lle aiemmin vastenmielisiksi ja asiattomiksi. Hän, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra ja kristillisten ryhmäpuheenjohtaja Peter Östman odottavat, että perussuomalaiset käsittelevät asian ryhmänsä sisällä.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä sanoi Ilta-Sanomille aiemmin, ettei aio ottaa asiaa käsittelyyn ennen kuin puolueen eduskuntaryhmä kokoontuu muutenkin muutaman viikon kuluttua.
– Tässä osoitetaan jälleen, kuinka välinpitämättömiä perussuomalaiset ovat tällaisessa tilanteessa. Heidän suhtautumisensa rasismiin on hyvin erilaista, Razmyar sanoo.
Lue lisää: Mauri Peltokankaan jyrkästä ulostulosta roihahti kohu – näin Jani Mäkelä kommentoi
Hänestä on erittäin surullista, että kansanedustajat Suomessa voivat käyttää tällaista kieltä ilman seuraamuksia.
– Tietenkin toivon, että nollatoleranssi rasismille tarkoittaisi tässä maassa ja tässä hallituksessa jotakin.
Razmyarin mukaan pahinta kirjoituksessa oli se, että siinä puhuttiin islamistista. Hän kuvailee itse itseään hyvin liberaaliksi ihmiseksi, joka on muun muassa marssinut Pride-kulkueen mukana.
– Samaa ei voi sanoa perussuomalaisista. Se että käytetään tällaista sanoitusta on mielestäni kuvottavaa, äärimmäisen kuvottavaa.
Kaikesta huolimatta Razmyar sanoo olevansa kaikesta huolimatta kiitollinen siitä tuesta, jota on saanut kuluneen vuorokauden aikana julkisuudessa.
– Kyllähän se vähän vetää aika nöyräksi. Ajattelen, että kertoo paljon hyvästä, mitä meillä yhteiskunnassa on, ja niistä ihmisistä, jotka todella haluavat rasismista vapaan maan.