Bottaksen F1-uran loppu voi olla lähellä – Cadillacin sisällä keskusteltu suomalaisen potkimisesta

Valtteri Bottaksella on vaikeaa. Kuva: Juergen Tap, ZUMA Press Wire
Valtteri Bottaksen paluu F1-sarjaan saattaa päättyä pian. Näin kertoo Italian Sky Sports. F1-toimittaja Roberto Chincheronin mukaan Cadillacin sisällä on jo aloitettu keskustelu suomalaisen potkimisesta kisakuskien paikalta heti tämän kauden jälkeen.
Bottaksen kauden alku on ollut vaisu. Debyyttikauttaan ajava Cadillac on odotusten mukaisesti ollut ensimmäisissä F1-kilpailuissaan sarjan häntäpäässä, mutta suomalaisittain ikävää on se, että Bottas on jäänyt myös tallikaveristaan Sergio Pérezistä. Sprinttikilpailujen aika-ajoja lukuun ottamatta Bottas on ollut tallikaveriaan hitaampi kuudessa kahdeksasta aika-ajosta.
Kanadassa Bottas pilasi lauantain aika-ajonsa omalla ajovirheellään ja jäi Pérezistä yli 0,8 sekuntia. Hän lähti kilpailuun viimeisestä lähtöruudusta ja saapui maaliin viimeisenä. Pérez sen sijaan kilpaili tosissaan keskikastin häntäpään sijoituksista, ennen kuin joutui keskeyttämään autonsa ripustusten petettyä.
– Siitä tuli meille pitkä kilpailu. Emme saaneet autoa tasapainoon. Yritin tehdä kaiken, mitä pystyin, mutta auto yliohjasi joka puolella rataa. Meidän pitää tutkia asiaa, Bottas sanoi kilpailun jälkeen.
Chincheronin mukaan Cadillacin varakuljettajan Colton Hertan osakkeet ovat tallijohdon silmissä nousussa. Pohjois-Amerikan Indycar-sarjassa menestyksekkäästi vuosina 2018–2025 kilpaillut Herta siirtyi täksi vuodeksi F2-sarjaan. Yhdysvaltalainen tähtikuski olisi jenkkitalli Cadillacille maukas vetonaula.
Bottas palasi täksi kaudeksi F1-kisakuskiksi monivuotiseksi ilmoitetulla sopimuksella vietettyään viime kauden Mercedeksen kolmoskuljettajana.