Jari-Matti Latvala jälleen mukana – tässä on osallistujalista Suomen MM-ralliin

Jari-Matti Latvala jälleen mukana – tässä on osallistujalista Suomen MM-ralliin 1

Sami Pajari on MM-sarjassa neljäntenä. Arkistokuva viime vuoden Harjun erikoiskokeelta. Pekka Seppänen

Keski-Suomen nopeilla sorateillä ajettavaan Suomen MM-ralliin on tänä vuonna ilmoittautunut 61 kuljettajaparia.

Pääluokassa (Rally1) on mukana yhteensä yksitoista autokuntaa, joten kaikki tehdastiimit osallistuvat täysimiehityksellä.

– Rally1-luokka tuo meille parasta tarjontaa. Kaikki tehdastiimit ovat mukana täydellä kokoonpanolla, Toyota tuo kotikilpailuunsa peräti viisi autoa, ja mukana ovat kaikki tämän hetken merkittävimmät tähdet. Erityisen hienoa on nähdä myös kaksi vahvaa suomalaista, Sami Pajari ja Esapekka Lappi, jotka varmasti saavat kotiyleisöltä voimakasta tukea, kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen toteaa tiedotteessa.

Pajarin lisäksi Toyotalta kisaavat MM-sarjaa johtava Elfyn Evans, Takamoto Katsuta, Sébastien Ogier ja Oliver Solberg. Kymmenettä maailmanmestaruuttaan tavoittelevan Ogierin paluu Suomen ralliin tapahtuu yhden välivuoden jälkeen.

Hyundai tuo kisaan Lapin lisäksi Thierry Neuvillen ja Adrien Fourmauxin. Lappi voitti Suomen MM-rallin vuonna 2017.

– On äärimmäisen hienoa päästä ajamaan kotirallia vielä Rally1-kalustolla. Viimeisimmiltä kerroilta on jäänyt paljon hampaankoloon, joten yritämme nyt vain nauttia rallista ja tunnelmasta emmekä niinkään stressata siitä, kuinka menestymme. Olemme täysin tosissamme, mutta nyt hieman rennommalla asenteella. Tämä on kuitenkin viimeinen kerta, kun nämä ralliautot nähdään Keski-Suomessa, ja voi olla, että tämä on myös viimeinen kerta itselleni, joten yritämme nauttia niin paljon kuin mahdollista, Lappi sanoo tiedotteessa.

Kolmella autolla kisaan osallistuu myös M-Sport Ford, jota edustavat Martins Sesks, Josh McErlean ja Jon Armstrong.

Jari-Matti Latvala jälleen mukana – tässä on osallistujalista Suomen MM-ralliin 2

Rally2-luokassa taso on myös korkea, sillä mukana ovat muun muassa viime vuonna Suomen MM-rallin kakkosluokan voittoa juhlinut Roope Korhonen, Emil Lindholm, Teemu Suninen, Gus Greensmith, Yohan Rossel, Nikolay Gryazin ja Robert Virves. Tason nostajana toimii myös entinen rallitähti ja nykyinen Toyotan tiimipäällikkö Jari-Matti Latvala, joka sijoittui viime vuonna toiseksi 1,1 sekunnin erolla.

– WRC2 on tällä hetkellä yksi rallin kiinnostavimmista luokista. Siellä kilpailevat tulevaisuuden tähdet, joista moni nähdään lähivuosina MM-sarjan pääluokassa. Kun rallin tekniset säännöt muuttuvat, Rally2-autojen merkitys korostuu entisestään. Secto Rally Finland on kuljettajille erinomainen tilaisuus näyttää vauhtinsa, ja uskon, että tästä joukosta nousee useita tulevaisuuden tehdaskuljettajia, Tarkiainen toteaa.

Rally3-luokassa puolestaan kilpailee muun muassa koomikko Ismo Leikola, joka on ollut aktiivinen rallipiireissä edellisvuosina.

Suomen MM-ralli ajetaan Keski-Suomessa 30. heinäkuuta – 2. elokuuta. Kilpailun huoltoparkki sijaitsee Jyväskylän Paviljongilla.

Suomen MM-ralli

Osallistujat

Rally1

Elfyn Evans / Scott Martin – Toyota GR Yaris

Takamoto Katsuta / Aaron Johnston – Toyota GR Yaris

Sébastien Ogier / Vincent Landais – Toyota GR Yaris

Sami Pajari / Marko Salminen – Toyota GR Yaris

Oliver Solberg / Elliott Edmondson – Toyota GR Yaris

Thierry Neuville / Martijn Wydaeghe – Hyundai i20 N

Adrien Fourmaux / Alexandre Coria – Hyundai i20 N

Esapekka Lappi / Enni Mälkönen – Hyundai i20 N

Joshua McErlean / Eoin Treacy – Ford Puma

Jon Armstrong / Shane Byrne – Ford Puma

Mārtiņš Sesks / Renārs Francis – Ford Puma

Rally2

Roope Korhonen / Anssi Viinikka – Toyota GR Yaris

Léo Rossel / Guillaume Mercoiret – Lancia Ypsilon HF

Nikolay Gryazin / Konstantin Aleksandrov – Lancia Ypsilon HF

Yohan Rossel / Arnaud Dunand – Lancia Ypsilon HF

Robert Virves / Jakko Viilo – Skoda Fabia RS

Teemu Suninen / Janni Hussi – Toyota GR Yaris

Fabrizio Zaldivar / Marcelo Der Ohannesian – Skoda Fabia RS

Emil Lindholm / Gabriel Morales – Skoda Fabia RS

Gus Greensmith / Jonas Andersson – Toyota GR Yaris

Yuki Yamamoto / James Fulton – Toyota GR Yaris

Lauri Joona / Antti Linnaketo – Skoda Fabia RS

Arthur Pelamourgues / Bastien Pouget – Hyundai i20 N

Taylor Gill / Daniel Brkic – Toyota GR Yaris

Mille Johansson / Johan Grönvall – Ford Fiesta Mk II

Mattéo Chatillon / Maxence Cornuau – Skoda Fabia RS

Pablo Sarrazin / Yannick Roche – Lancia Ypsilon HF

Giovanni Trentin / Pietro Elia Ometto – Skoda Fabia RS

Romet Jürgenson / Siim Oja – Ford Fiesta Mk II

Jari-Matti Latvala / Juho Hänninen – Toyota GR Yaris

Jaspar Vaher / Rait Jansen – Toyota GR Yaris

Mikko Heikkilä / Kristian Temonen – Skoda Fabia RS

Patrick Enok / Silver Simm – Skoda Fabia RS

Tuukka Kauppinen / Topi Luhtinen – Toyota GR Yaris

Joosep Ralf Nõgene / Aleks Lesk – Toyota GR Yaris

Takumi Matsushita / Pekka Kelander – Toyota GR Yaris

Shotaro Goto / Jussi Lindberg – Toyota GR Yaris

Martin Prokop / Michal Ernst – Skoda Fabia RS

Eliott Delecour / Fabrice Gordon – Skoda Fabia RS

Conner Martell / Alessandro Gelsomino – Lancia Ypsilon HF

Adrien Mosca / Julie Amblard – Toyota GR Yaris

Uğur Soylu / Mehmet Yalçın – Skoda Fabia RS

Johannes Keferböck / Ilka Minor – Toyota GR Yaris

Olli Lahti / Laura Suvanto – Skoda Fabia

Rally3

Matteo Fontana / Alessandro Arnaboldi – Ford Fiesta Rally3

Tymek Abramowski / Jakub Wróbel – Ford Fiesta Rally3

Nataniel Bruun / Javier Martínez – Ford Fiesta Rally3

Jarkko Nikara / Tomiya Maekawa – Renault Clio Rally3

Rio Ogata / Mikael Korhonen – Renault Clio Rally3

Kanta Yanaguida / Ville Mannisenmäki – Renault Clio Rally3

Ville Pynnönen / Niklas Heino – Renault Clio Rally3

Riku Tahko / Markus Soininen – Ford Fiesta Rally3

Ismo Leikola / Tuomo Hannonen – Ford Fiesta Rally3

Calle Carlberg / Jørgen Eriksen – Ford Fiesta Rally3

Ali Türkkan / Oytun Albayrak – Ford Fiesta Rally3

Gil Membrado / Adrián Pérez – Ford Fiesta Rally3

Leevi Lassila / Mikko Lukka – Ford Fiesta Rally3

Craig Rahill / Conor Smith – Ford Fiesta Rally3

Kerem Kazaz / Corentin Silvestre – Ford Fiesta Rally3

Tuomas Viren / Jussi Laine – Ford Fiesta Rally3

Rally4

Roope Hirvonen / Aleksi Marttila – Ford Fiesta Rally4

Saatat pitää myös näistä