Nooralotta Nezirin polvioperaatiosta on kulunut kahdeksan kuukautta. JUSSI PARTANEN / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
"Tämä oli tässä" avasikin vielä jotain uutta. "Vain todella onnellinen urheilija voi saavuttaa menestystä", toteaa Neziri.
– Ymmärsin heti, että tämä oli tässä, vaikka kaikki tapahtui aivan hetkessä. Kuului kova napsahdus polvesta, ja aina, kun jokin paikka napsahtaa, se ei koskaan lupaa hyvää. Kokemusta on.
Pika-aituritähti Nooralotta Nezirin kuvaus hetkestä viime syyskuun kahdeksannelta päivältä paljastaa sen raakuuden, jota huippu-urheilu toisinaan tuo mukanaan. Takana oli erinomainen kesä, joka toi mukanaan oman ennätyksen, ja edessä odottivat seuraavalla viikolla MM-aidat Tokiossa – kaikki meni ohi, naps vain.
Toivoa napsahdus ei kuitenkaan katkaissut. Kahdeksan ja puoli kuukautta myöhemmin, ja kahdeksan kuukautta polvioperaation jälkeen, 33-vuotias ikitaistelija on täynnä uskoa. Uran vaikeimpien haasteiden jälkeiset paluukuukaudet ovat olleet pitkiä, mutta omalla tavallaan myös antoisia.
– Olisihan tämä voinut olla hetki, jolloin olisin voinut sanoa, että nyt riittää. Mutta ehkä suurin syy jatkamiseen oli se, että viime kesä oli niin onnistunut. Tuntui, että olin jälleen löytänyt yhteyden lajiini. Loukkaantumisen jälkeen tuntui, että matka on yhä kesken ja jäisi aina mietityttämään, jäikö jotain vielä kokematta, Neziri pohtii.
– Tässä vaiheessa tiedän, että uraa on enemmän takana kuin edessä, ja olen oppinut nauttimaan tästä matkasta enemmän. Olen ymmärtänyt paljon itsestäni, palautumisesta ja siitä, millaista urheilijan elämä todella on. En tarkoita vain itsestäänselvyyksiä kuten uni, lepo ja harjoittelu, vaan sitä, että vain todella onnellinen urheilija voi saavuttaa menestystä.
Heinäkuussa numerolappu rintaan
Paluu on edennyt joulukuun lopun hölkkäilystä maaliskuisiin 60-metrisiin lenkkitossuilla ja nyt jo piikkareilla suoritettuihin nopeusvetoihin. Viime viikon testit toivat mukanaan hyvin lupaavia tuloksia.
– En olisi voinut koskaan kuvitella, että sivuan nopeustreenissä omaa ennätystäni, Neziri iloitsee toipumisensa edistymisestä ja sen hienosta vauhdista.
– Maksiminopeus on yllättävän hyvällä tasolla. Haasteena on kuitenkin se, että olen vasta kaksi kertaa lähtenyt telineistä. Tässä on vielä paljon työtä. Vauhti ei ole vielä niin nopeaa ja varmaa. Mikä tulos sitten onkaan, kun noin kuuden viikon päästä olisi tarkoitus kilpailla.
Ja tuo kovasti odotettu paluu kilparadalle on tosiaan suunniteltu tapahtuvaksi vajaan kuuden viikon päästä eli heinäkuun ensimmäisenä päivänä Oulussa. Ilman niitä ikiaikaisia ystäviä ja vihollisia eli aitoja, Raatin radan sileällä satasella.
– Jos kaikki sujuu hyvin, kilpailen Oulussa. Ja jos ennen heinäkuun lopun Jyväskylän Kalevan kisoja pääsisin juoksemaan pari muutakin kilpailua, se olisi hyvä, urallaan SM-mitaleille myös sileällä yltänyt Neziri paljastaa kesän suunnitelmiaan.
Maaliskuun tärkeä tähtäin
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, aidat on tarkoitus ottaa harjoitteluun Kalevan kisojen jälkeen. Kaikki suuntaa kohti ensi vuotta. Päätähtäimenä on maaliskuun EM-hallit Valenciassa.
– On sanottava, että minulla ei ole sellaista painetta kuin ennen normaaliin aitakauteen lähdettäessä. Toivon, että saan kaiken todella hyväksi. Ja uskon siihen. En lähtisi kilpailuihin, jos en luottaisi itseeni. Samalla olen myös armollinen itseäni kohtaan, eli kaikki on plussaa kohti EM-halleja. Ne ovat tällä hetkellä se päätavoite, Neziri kertoo.
– Olen pienestä pitäen uskonut, että minusta on mihin vain. Se usko on edelleen olemassa.