Soihdut ja laulut valtasivat Toronton ennen MM-avausta – katso videot fanimarssista

Soihdut ja laulut valtasivat Toronton ennen MM-avausta – katso videot fanimarssista 1

Bosnia-Hertsegovinan kannattajia on saapunut runsaasti Torontoon. AOP

Ensimmäistä kertaa jalkapallon MM-kisoja isännöivä kohtaa avausottelussaan Bosnia-Hertsegovinan klo 22 alkaen.

Torontossa pelattava ottelu järjestetään 45 000 katsojaa vetävässä BMO Field -stadionilla. Molemmat maat saavat loppuunmyytyyn otteluun vahvan tuen kannattajiltaan.

Sekä Kanadan että Bosnia-Hertsegovinan fanit marssivat näyttävästi stadionille hyvissä ajoin ennen ottelun alkua. Kulkueissa joukkueiden väreihin pukeutuneet kannattajat valtasivat kadut, ja soihdut loivat tunnelmaa.

Alla olevassa videossa on esimerkki isäntämaan Kanadan marssista.

Intohimoisena jalkapallomaana tunnetusta Bosnia-Hertsegovinasta on joidenkin arvioiden mukaan matkustanut Torontoon jopa yli 25 000 kannattajaa. Kaikki heistä eivät ole onnistuneet hankkimaan lippua maan avausotteluun.

Alla olevassa videossa Bosnia-Hertsegovinan kannattajat pitävät meteliä.

Maat eivät ole aiemmin kohdanneet kilpailullisessa ottelussa.

Saatat pitää myös näistä