Kommentti: Mohamed Salah häikäisi – fanien sekoilu on surullista

Kuva: Jussi Eskola
Tampere
Saapui. Pelasi. Näytti heti taitojaan. Iski nätin maalin.
Olihan se jotain erityistä, kun supertähti Mohamed Salah, 34, pelasi torstaina Tampereella.
Salahin saapuminen ja pelaaminen Tampereella vaikutti pitkään epävarmalta, mutta kun KuPSin ja turkkilaisen Trabzonsporin välinen Konferenssiliigan ottelu alkoi, ei Salah aikaillut.
Egyptiläistaituri näytti heti ottelun alussa osaamistaan, kun hän oli syötöllään juonimassa vierasjoukkueen avausmaalia. Hän esitti muutenkin taitokasta ja luovaa peliä.

KuPSin pelaajat saivat olla tarkkana Mohamed Salahin, 34, kanssa. Kuva: Toni Repo / Aamulehti
Ennen ensimmäisen puoliajan loppua nähtiin sitten se, mitä moni oli tullut katsomaan. Salah teki maalin kauniilla sijoituksella ylänurkkaan.
Pelin 55. minuutilla taiturin työt kentällä olivat tehty. Lopulta Trabzonspor voitti 4–2.
Salahin kaltaisen suuren tähden saaminen Tampereelle on tapaus sinänsä.
Toki Tampereella on muitakin futiksen maailmantähtiä vuosien varrella nähty. Näistä mainittakoon muun muassa ranskalainen Michel Platini Juventuksen kera ja saksalainen Rudi Völler AS Roman kanssa, mutta ainakin Tammelan stadionilla pelanneista Salah lienee kirkkaimman ”stara”.
Mutta miksi ihmeessä Salahin kaltainen maailmantähti ylipäätään päätyi koleana lokakuisena iltana Tampereen Tammelaan?
Ensinnäkin KuPS pelaa Tampereen Tammelassa, koska seuran kotistadion Kuopiossa ei täytä Euroopan jalkapalloliiton Uefan Konferenssiliigan liigavaiheen vaatimuksia.
Ja sitten kävi niin, että englantilaisessa Liverpoolissa maailmanmaineeseen noussut Salah siirtyi yllättäen Trabzonsporiin loppukesästä. Hänellä on kerrottu olevan kaksivuotinen sopimus turkkilaisseuran kanssa.
Turkin superliigan tasoa ei sovi ainakaan Suomesta käsin väheksyä, mutta Salahin siirtoa voi pitää ainakin jossain määrin yllättävänä. Salahin uumoiltiin siirtyvän poskettomista rahatarjouksistaan tunnettuun Saudi-Arabian liigaan tai menevän vielä johonkin nimekkääseen eurooppalaisseuraan.
Lopulta hän päätyi kuitenkin Trabzonsporiin, joka on Turkissa lähtökohtaisesti istanbulilaisseurojen Galatasarayn, Fenerbahcen ja Besiktasin varjossa.
Turkkilaismedialle Salah on todennut siirtonsa perimmäiseksi syyksi sen, että hän yksinkertaisesti halusi ja tarvitsi uudenlaisen haasteen uralleen. Englantilaisessa Liverpoolissa maalikuninkuuksia, mestaruuksia ja Mestarien liigan tittelin voittanut Salah sanoi saavuttaneensa jo paljon urallaan, mutta kertoi halunneensa nyt tuoreen motivaation lähteen.

Mohamed Salahilla vaikutti olevan hauskaa Tampereella. Kuva: Toni Repo / Aamulehti
Lisäksi Salah on maininnut, että hän vakuuttui seurajohdon suunnitelmista ja voitonhimosta. Jälkimmäisen toteamuksen voi kuitata perinteisenä jalkapallojargoninakin, mutta joka tapauksessa Salahin ”peliliike” on ainakin mielenkiintoinen, jos ei muuta.
Ja mistään jäähdyttelystäkään ei voi oikein puhua, koska Salah on sivaltanut seitsemän maalia seitsemässä Turkin superliigan ottelussa tällä kaudella. Trabzonspor oli tätä kirjoittaessa Turkin superliigan sarjataulukossa viidentenä, mutta ei ollut menettänyt otettaan myöskään kärkikahinoihin.
Tammelan tekonurmellakin Salah siis pelasi, vaikka tekonurmella pelaamisesta riitti parranpärinää ainakin Salahin kotimaassa Egyptissä.
Jalkapallosivusto Goal raportoi Salahin sysänneen Tampereen-reissullaan Egyptin maajoukkueen päävalmentajan Hossam Hassanin sekä maansa jalkapalloliiton kiusalliseen asemaan. Sivustolla ihmeteltiin, mikä tekonurmeen suhtautumisessa on yhtäkkiä muuttunut.
Salahin kerrotaan jättäneen syyskuussa väliin Afrikan mestaruusturnauksen tekonurmella pelatun karsintaottelun loukkaantumisriskin takia.
Onko asiassa sitten kyse varsinaisesti tekonurmesta vai jostain ihan muusta? Joka tapauksessa tämäkin keskustelu on osa karusellia, joka tähtipelaajien ympärillä intohimoisissa jalkapallomaissa aina pyörii.
Joka tapauksessa Salahin Tampereen-reissu piristää Suomen futiskulttuuria. Samaa ei voi sanoa vierasjoukkueen kannattajista, jotka aiheuttivat toistuvia häiriöitä soihduilla, ilotulitteillaan ja jopa keskinäisellä nahinoinnillaan. Fanien sekoilun ”huipensi” kentälle rynnännyt katsoja.

Kuva: Toni Repo / Aamulehti
Salah ei enää ole parhaiden päiviensä vireessään, mutta jalkapallokin on vahvasti laji, jota tähtikultti vauhdittaa.
Ja eurokentillä pelaavalla KuPSilla on tietysti ansionsa maailmantähden saamisessa Suomeen, sitä ei sovi sivuuttaa. Kuopiolaisseura ansaitsee myös kehit sitkeästä taistelustaan torstaina.